LVI Juutilainen, isot ja pienet LVIS-työt keittiöstä kauppakeskuksiin

Juutilaisen LVIS-urakointi

Jos pieni vika paljastuu isoksi, Juutilainen ottaa homman haltuun. Olemme luotettava valinta aina, kun urakassa vaaditaan kokonaisuuden hallintaa.

Korjausurakoista rakentamiseen

Merkittävä osa Juutilaisen urakoinnista on niin sanottua palvelu-urakointia. Tämä tarkoittaa sitä, että pienen huoltokeikan, vaikkapa hananvaihdon, yhteydessä havaitaan suurempaa korjausta vaativa ongelma.

Esimerkiksi jos viemäri on romahtanut tai vettä vuotaa rakenteisiin, ilmoitamme isännöitsijälle tai kiinteistöhuollolle, mitä on tehtävä, jotta tilanne saadaan haltuun. Kun asialla on kiire, tartumme toimeen heti.

Aina se ei ole mahdollista. Kun hotellihuoneen vesivahingon syyksi paljastuu viemärin ikääntyminen, täytyy miettiä, miten ja milloin ongelma voidaan korjata, jotta siitä aiheutuu hotellitoiminnalle mahdollisimman vähän haittaa. Yleensä urakalla saadaan ainakin jatkoaikaa varsinaiseen saneeraukseen asti.

Kyse voi olla myös pidempiaikaisesta ongelman ratkaisemista: miksi kellarissa tulvii usein ja miten sen voi estää.

Osallistumme myös rakennus- ja saneerausurakoihin kaikkialla pääkaupunkiseudulla. Olemme tottuneet toimimaan varsinkin taloyhtiöissä, kauppakeskuksissa ja sairaaloissa.

Vahvuudet

  • Nopeus

  • Kokonaistoimitus

  • Työt luvista valvontaan

  • Organisointikyky

  • Palveluasenne

Sähköinen asiointi

Täältä löydät ladattavat lomakkeet ja dokumentit sekä verkkolomakkeet.

Pyydä tarjous

Kysy tarjous pienestä tai isosta työstä, henkilökuntamme vastaa viestiin pian!

24/7

päivystys